BURMANKISSAN PENTUJA!

Burmankissan pentuja!
IC Kissmollin Annabella, BURj, ja Korennon Omar, BURd, saivat 11.11.2014 viisi kaunista pentua: kaksi punaista poikaa, cremen pojan, lilan pojan ja lilakilpikonnatytön. Kaikki pennut ovat varattuja.
Tiedustelut:
kativlkm@gmail.com
040 7214503

torstai 8. tammikuuta 2015

Pienet persoonat

Nano-poika hurmaa jokaisen. Se on pehmoisen pyöreä nallekarhu, joka saattaa kesken hurjimman takaa-ajon kiepsahtaa ihmisen syliin kehräämään. Se on pennuista rauhallisin, mikä ei suinkaan tarkoita sen olevan mikään viaton sohvakoriste.  Nano koheltaa kyllä villisti aikansa, mutta se viihtyy myös mietiskelemässä syntyjä syviä. 

Star on mutkaton nuori mies, jolle koko maailma on leikkikalu. Star on vahva ja kookas kissa isänsä Elviksen tavoin, ja se on aina valmis hupsutuksiin punaisten veljiensä Frillen ja Vanerin kanssa.

Tämä on harvinainen kuva Frillestä, se on paikoillaan! Frille ja Vaneri ovat oikeita velikultia, Vaahteramäen Eemeleitä, uteliaita seikkailijoita, joilla ei ole epälystäkään viehätysvoimastaan.

Annabella leikkii pentujensa kanssa kuin olisi yksi niistä. Välillä se marmattaa, ettei liian korkealle saa kiivetä, ja että pitäisi tulla omaan huoneeseen pesulle ja syömään, mutta yleensä pennut viisveisaavat sen ohjeista. Mutta kun väsy iskee, äidin kylkeen on ihana köllähtää.

Kvintetti ahatutuneena päiväunille. Vaneri tarkkailee.

Oi, pieni sievä Amati osaa kietoa kaikki tassunsa ympärille- Se tietää mitä tahtoo, ja saa sen. Se on rakastettava ja suloinen, mutta tarpeen vaatiessa hyvin tomera. Se järjestää itsensä pulaan korkealle kaapin päälle tai astianpesukoneen taakse, missä se miukuu surkeana ritareita pelastamaan sen ahdingosta. Aina tietysti joku tulee, minä jälkeen Amati pesee sievästi itsensä ja juoksee takaisin miukumaan apua.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua Kissmollin kissalasta!

Pennut kasvavat kohisten. Kaikki ovat reippaita, terveitä ja leikkisiä, ja pentuhuoneen täyttää töminä ja pallojen kilinä. Annabella on superäiti, joka on kärsivällisesti imettänyt, pessyt, kehrännyt ja opettanut lapsiaan. Näistä pennuista voi olla ylpeä. Rakastavaa, loppuelämän kotia etsivät vielä punaiset pojat Kissmollin Goffriller alias Frille alias Lillukka ja Kissmollin Guarneri alias Neri alias Vaneri, sekä lilakilpikonna tyttö Kissmollin Amati, joka on yksinkertaisesti myös kutsumanimeltään Amati.


Neri on pojista leimuavimman punainen ja luonteeltaan suloinen, rakastava ja tarkkaavainen. Neri juoksee ensimmäisenä vastaan ja kipuaa syliin. Se napittaa ihmistä suoraan silmiin ja koskettaa lempeästi tassullaan. 

Neri

Kovin kauaa ei Neri jaksa kameralle poseerata, vaan joulupallolle pitää antaa köniin.

Frille on reipas nuori herra, joka on aina valmis kujeiluun. Se on todella utelias, ja jos jossain rapisee, Frille on paikalla salamannopeasti.

Mikä hitto tuossa heiluu, kyselee Frille. 
Noin. Voiko kissanpentu enää söpömmäksi muuttua?

Star, rekisterinimeltään Kissmollin Stradivari, on punaisista pojista vaalein. Se on koko ajan ollut pennuista kookkain, ja jo kuusiviikkoisena painoi reilusti yli 700 grammaa. Star on kova poika syömään ja nukkumaan, mutta tarpeen tullen vauhtia riittää kuin formuloissa konsanaan.

Star on todella lupaavan näköinen kissa. Se on kookas, tasaisen värinen ja sopusuhtainen, silmien muoto on hyvä ja korvat mukavasti. Mutta ulkonäköä tärkemämpi on sen leppoisa luonne, se on poika sulaa kultaa.

Amati ei ollut (taaskaan) poseeraustuulella. Tässä tytössä on tulta ja tappuraa, ja vaikka se on kevein, ei sitä asenteessa huomaa. Amati kertoo mielipiteensä asioista sähäkästi, ja painaa häntä oravalla veljiensä perässä. Amati on kaunis, todella kaunis, kuin kukkanen.


Ja oih, Nano-nalle, Kissmollin Montagnana, sydämet sulattava lila poikavauva. Nanossa on jotakin hyvin erityistä, se on rakastava ja rakastettava, pussattava kehruri, joka osallistuu innokkaana kaikkeen, ihan kaikkeen. 

Joskus Nano pysähtyy hetkeksi mietiskelemään maailmanmenoa.  Ihmistään se rakastaa suurella intensiteetillä. Nano on tulevaisuudessa tavattavissa romanttisissa merkeissä, olkaapa burmaneitoset tarkkana.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän sulostuttajat

Annabella sallii pentujen mönkiä pesästä pois, mutta vahtii haukansilmillään, etteivät lapset hortoile liian kauas. Olen yrittänyt tarjota kiinteää ruokaa, mutta vain Neri lipaisi mössöä kielenkärjellään ja poistui paikalta niin nopeasti kuin pääsi (mikä ei ole vielä ole todellakaan huima vauhti). Mutta jos  painot nousevat emonmaidolla, ei ole mikään kiire totutella kiinteään ruokaan.

Hän on Frille, pienin mutta uteliain pennuista. Aika loistava punainen hehku päässä, vai mitä?

Star eli Stradivari kasvaa aivan omilla käyrillään. Se syö, syö ja syö, ja sitten se nukkuu. Mutta kyllä vauhtiakin löytyy tarvittaessa.

Kieli tötteröllä ilmaa maistelemassa. Star on hieman vaaleamman värinen kuin Frille tai Neri, ja uskon sen olevan väriltään creme.




Neri on keskikoinen ja leikkisä kaveri.

Neri on punainen, ei epäilystäkään.

Pieni Nano-poika on äärettömän suloinen, mietiskelevä runoilijasielu, joka muistuttaa kaikin tavoin Annabellan veljeä, iki-ihanaa Nomi-enoa. Katraan ainoa tyttö, Amati, lilakonnakaunotar, kieltäytyi tänään poseeraamasta kameralle, mutta yritämme pian uudestaan. Tyypillinen nainen, ehkä tukka ei ollut hyvin joten kuvaa ei saanut ottaa!


perjantai 28. marraskuuta 2014

Oho, maailma onkin iso!

Pennut ovat kahden ja puolen viikon ikäisiä, ja alkavat hoksata universumin olevan paljon luultua isomman. Siis pesän jälkeenhän maailma jatkuu! Ne tuntevat oman perheen jäsenet hajusta ja nuuhkuttavat uteliaasti kasvoihin napittaen, mutta vieraille sähistään. Vain hetken: ne lukevat emon käytöstä, ja jos Annabella on rento, nekin rentoutuvat. 

Punainen poika Frille, Kissmollin Goffriller, on valtavan utelias. Pää huojuen ja jalat vapisten se ponnistelee pesän reunalle katsomaan, kuka tuli.

Frille ja Neri, pojannaskalit pää täynnä kepposia.

Oi, Amati-neito, pentueen ainoa tyttö, on todennäköisesti lilakilpikonna. Amati on kookas ja itsevarma pieni kissatar, joka jo nyt tuntuu katsovan veljiensä kohellusta ylemmyydentuntoisena. Amati on erittäin lupaavan näköinen burmalapsi.

Annabella ansaitulla lepotauolla hyvin tyytyväisenä itseensä. Se on aika hurjapäinen emo, kaikki talon kissat ovat saaneet turpaansa, ja nyt se pitää pitää visusti suljetun oven takana. Ihmisiin ja koiriin se suhtautuu rennosti. Se makoilee kumeasti kehräten tunti toisensa jälkeen pesäkopassa imettämässä, pesee lapsiaan ja välillä myös kopan seiniä. Täydellinen perheenäiti.

Pentujen unta on hauska seurata. Tassut sätkivät, suu lupsuttaa ja silmät saattavat olla apposen auki. Mitä lie uneksivat kahden viikon elämänkokemuksellaan?

Kuva Elviksen ja Annabellan lemmenlomalta alkusyksyltä. Elvis jätti muistoksi paitsi viisi lapsukaista, myös tehokkaasti ja perusteellisesti merkatun patjan.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Ikää viikko

Kissavauvat ovat kasvaneet käyrillä ja tuplanneet syntymäpainonsa ensimmäisen viikon aikana. Silmät alkavat raottua, suloiset ruusunnuppusuut osaavat jo haukotella ja lystikäs kehräyksenratina täyttää pesäkopan. Viralliset nimet on päätetty: Kissmollin Stradivari, Guarneri, Goffriller, Amati ja Montagnana, kuuluisien italialaisten viulunrakentajamestarien mukaan. Stradivari, punainen poika, on jo löytänyt oman kodin, jossa se saa nimekseen Star, mikä on Elviksen pojalle mitä sopivin nimivalinta.


Pieni Goffriller, Frille, on kiireisin silmienavauksessa, se ei halua jättää draamasta nimeltä Elämä mitään näkemättä. Frille on pieni nero, joka ottaa pennuista eniten kontaktia ulkomaailmaan.

Myös isoin tyttö, Amati, availee silmiään. Amati muistuttaa kovasti äitiään Annabellaa vauvana. Se on kookas, rauhallinen ja määrätietoinen, aivan kuten Annabella pienenä. 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Muuttopuuhissa

Jo viikkoja ennen synnytystä Annabella katseli 11-vuotiaan tyttären sänkyä sillä silmällä, että tuonne minä meille kodin pystytän. Mielestäni ajatus oli naurettava, huonehan pursuaa legorakennelmia, pikkuruisia eläimiä ja nukkekoteja, askartelutarvikkeita, värikyniä, pehmoleluvuoristoja ja posliinikissoja. Joka paikka oli täynnä koloja, joihin pentu voi kadota. Ovi pantiin lujasti kiinni, ja synnytyspesä laitettiin rauhalliseen makuuhuoneeseen. Sinne Annabella kyllä synnytti, mutta muutti pennut pian makuuhuoneen toiseen nurkkaukseen. Eilen se sitten päätti, että nyt mennään, ja kantoi lapset toinen toisensa jälkeen tyttären sänkyyn syvälle täkin ja pehmoeläinten uumeniin. Kannoin pennut takaisin. Annabella palautti ne. Kannoin takaisin, ja Annabella taas palautti. Se oli hermostunut, mutta päättäväinen. Pennut alkoivat vikistä nälkäänsä, ja koska vikinästä Annabellan päättäväisyys vain yltyi, annoin periksi. Sain sentään ujutettua pehmopesän lapsen sängylle jotta kodissa olisi edes hieman tukevuutta, ja sinne Annabella rauhoittui. Nyt se on syöttänyt pentuja majesteettisen kärsivällisesti, ja painot ovat kehittyneet esimerkillisesti. 



Punainen poika tirkistelee maailmaa Annabellan haukankatseen alla.

Hän on kaunotar! Noilla pikkuruisilla kynsillä tullaan repimään vielä monet verhot ja nojatuolit, mutta tällä naamalla sen saanee anteeksi.


Kaunotar on varsin sähäkkä, Momolle sähistään olan takaa.. Momo haluaisi epätoivoisesti hoitaa pentuja, ja vaikka se näyttäisi sopivan Annabellalle mainiosti, en anna sen koskea vauvoihin.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Neljäs päivä



Lienee poikkeuksellista, jos kissapentueen kasvamisessa ei tapahdu mitään poikkeuksellista, ja tässä suhteessa olemme normaaleja, koska emme ole normaaleja (kuten juuri huomasitte äskeisestä lauseestani).

Annabella oli synnyttänyt täsmälleen laskettuna päivänä normaalikokoisen pentueen, normaalissa ajassa, ja se käyttäytyi täysin keskivertokissanaaraan tavoin. Pennut olivat virkeitä vaikkakin hieman pieniä. Kolmantena päivänä Annabella alkoi vuotaa kirkasta verta, ja kiikutimme sen ja pennut eläinlääkäriin. Röntgenissä ei näkynyt mitään, onneksi, mutta kohtuun oli jäänyt jälkeisiä tai paloja kuolleesta pennusta. Annabella sai oksitosiini- ja antibioottipistokset. Vastaanotolla se käyttäytyi itsevarmasti ja rauhallisesti, mutta kun pääsimme kotiin, se alkoi maukua ja kulkea edestakaisin hermostuneena ja selvästi hätäisenä. On aivan luonnollista, että se koki pentujen turvallisuuden uhatuksi. Pentujen muuttaminen alkoi. Eikä Annabella suinkaan kantanut pentuja sievästi niskasta, vaan näytti kuin se olisi upottanut hampaansa suoraan mahan läpi, tai otti pennun pään suuhunsa. Minä kuljin  perässä ja yritin ohjata muuttoa johonkin edes etäisesti järkevää paikkaa muistuttavaan koloon. Viimein sain sen asettumaan sängylle pahvilaatikkoon, vaikka sieltäkin se on yrittänyt muuttaa muutamaan otteeseen.

Rauhattomuutensa takia se ei malttanut imettää, eivätkä pennut saaneet painoa. Viimein, yöllä kello kaksi, se huokaisi syvään ja asettui pentujen viereen. Koko yön ne olivat syöneet hartaasti, koska painot olivat nousseet aamuun mennessä.

Yksi pentu päätti avata silmänsä kypsässä kahden vuorokauden iässä, mutta koska ensimmäinen, mitä se maailmasta näki, oli minun naamani, se painoi silmänsä takaisin kiinni.

Näillä kuvilla ei voiteta valokuvauskilpailua, mutta pääsemme sentään kurkistamaan kissavauvojen arkeen. Älkää peljätkö, kunnon valokuvaaja tulee paikalle huomenna!

Pikkuinen jalkapohja, eikö olekin liikuttava! Alustavan värianalyysin mukaan pentueessa olisi kolme punaista poikaa ja kaksi suklaakilpikonnatyttöä. Tämä arvaus muuttunee vielä.


Momo rakastaa pentuja, ja Annabella suhtautuu koiriin täysin luottavaisesti. Mutta nyt opimme, että jo puolen vuorokauden ikäinen pentu osaa sähistä (todella pelottavasti) koiran hajulle. 

Neljäntenä päivänä Annabella vaikuttaa taas rauhalliselta emolta, ja pentujen imeminen näyttää organisoidummalta kuin aiemmin.

Pieni punapää ei-niin-imartelevassa poseerauksessa.

Hän on kaunis! Pikkuinen suklaa, tai suklaakonna, joka aluksi oli muita hitaampi ja väsyneempi. Mutta eipä ole enää!